Paikkasidonnainen taide

Paikkasidonnainen taide on uustermistöä, jota ei voi väistellä. Sillä perustellaan apurahahakemukset ja sitä käyttämällä tekeminen saa oikeat viitekehykset. Kovassa kulutuksessa sana menettää nopeasti lumonsa; sinänsä tämä ei ole ongelma, koska viiden vuoden kuluttua käytössä ovat uudet sanat. Työt vain sanojen vaihtuessa alkavat näyttää alastomilta ja puutteellisilta, ja vanhentuneet sanat alkavat tuntua helposti yhtä absurdeilta kuin tärpättipohjainen maalaus.

Kategoria(t): maalaus, taide, kuvataide | Jätä kommentti

Kuinka sininen taivas onkaan?

Tämä ongelma on askarruttanut muitakin kuin taiteilijoita.

Innokas tiedemies Horace Bénédict do Saussure, joka nimitettiin 22-vuotiaana Geneven Yliopiston Luonnon filosofian, eli luonnontieteiden edeltäjän, professoriksi 1760-luvulla, oli innokas mittaaja. Hän pyrki mittaamaan kaiken mahdollisen, ja siihen mitä hän ei onnistunut mittaamaan hän yritti kehittää käyttökelpoisen laitteen asiaa helpottamaan. Taivaan sinisyys pohditutti häntä kovin, ja nämä pohdinnat tuottivat  Saussurin cyanometrin.

 

cyanometri

Cyanometri muistuttaa hämmästyttävän paljon alkuastetta Munsellin väri-järjestelmästä, jossa värit ovat jaoteltu tummuutensa, kirkkautensa ja heleytensä mukaan. Itse esineenä tuollaisen käyttäminen oli varmasti hyvässä valossa nautinto ja 52-askeleen väriympyrän teko täsmällisine siirtymineen on huomioarvoinen suoritus, käsin ennen tietokoneiden aikaa. Tummimman pään erottelu  on varmasti ollut cyanometrillä haastavaa, ja asteikko menee ainakin valokuvassa tukkoon, ja näiden haarukoiminen pimenevässä yötaivaassa olemattomassa valossa on varmasti saattanut mittatarkan tiedemiehemme epätoivon partaalle.

Näin tarkasti ei voi mitata: Munsellin väriavaruuskin supistuu jyrkästi mustaa kohti mentäessä.

 

munsell

Kategoria(t): maalaus, taide, kuvataide | Jätä kommentti

taidepuhetta/IAE

Moni on tutustunut aikoinaan maanmainioon Korsoraattoriin, joka kääntää tavallisen lauseen Korsoksi, joka on toki laajemminkin käytössä katu-uskottavan nuorison keskuudessa kuin pelkästään nimenomaisella paikkakunnalla.

Taidemaailmassa ei tietenkään korsolla pärjää; tarvitaan oikean kuuloisia sanoja vaikka tekstillä ei sinänsä olisikaan mitään sen enempää kerrottavaa.

kettleWEB1

Siellä on yleisesti käytössä uusi esperanto eli International Art English, ja jota käyttämällä saa luotua sopivia viitekehyksiä omalle työskentelylle.

Kiireistä taiteilijaa tai esillelaittajaa helpottamaan löytyy netistä kätevä statement-kone. Jokainenhan tietää kuinka tärkeätä oikean kuuloiset sanat ovat nykyajan visuaalisessa kuvavirrassa; ilman niitä työt harhailevat kuin alastomina, kuin vailla ankkuria ja kiinnekohtaa.

Kategoria(t): international art english, käsitetaide, kuvataide, maalaus, statement, taide | Avainsanat: , , , , , , , , | Jätä kommentti

arabikumi-liuos

Arabikumista saat helpon, nopeasti kuivuvan ja myrkyttömän maalinesteen.

Arabikumi 1 osa

Vesi 2 osaa

Lämmitä vesi hauteessa ja lisää siihen arabikumi. Jauhomainen arabikumi liukenee veteen arabikumi-paloja nopeammin, mutta täydellinen liukeneminen vaatii noin kaksi päivää. Seoksen jäähdyttyä peitä se ja anna sen seisoa kunnes seos on kirkas. Suodata seos sideharson läpi puhtaaseen astiaan.

Pidä seosta jääkaapissa kun et käytä sitä, koska seos pilaantuu nopeasti.

Älä koskaan lämmitä seosta suoraan kosketuksissa lämmön lähteeseen, sillä kiehuminen pilaa sen.

Sekoita kumivesilious pigmentteihin ja tee siitä paksu tahna. Voit maalata tällä maalilla parhaiten paperille tai kovalevylle. Guassimainen, peittävä väri vaatii enemmän pigmenttiä.

Vesivärimäiseen, läpikuultavaan jälkeen pyrittäessä ohenna seosta vedellä.

Kuivumisen jälkeen fiksaa tai päällystä se vernissalla.

Yhdistämällä arabikumin pellavaöljyyn ja dammarhartsiin saat siitä hyvän maalinesteen myös öljyväreille.

Kategoria(t): maalaus | Avainsanat: , , , , , , , , , | Jätä kommentti

10406355_928333437234161_2205685531588392497_n

Kategoria(t): maalaus, taide, kuvataide | Jätä kommentti

FLAAMILAINEN MAALAUSTEKNIIKKA

Museoissa käydessä usein ihmettelee vanhojen maalausten hienoa osaamista ja kuvien puhuttelevuutta vuosisatojen jälkeenkin. Henkilöt, joita nämä maalaukset esittävät, ovat kadonneet, ja asetelmat lakastuneet; jäljelle ovat jääneet kuvat museoiden seinillä, joista mainekkaammat ovat monistuneet lukemattomiksi painotuotteiksi ja osaksi yhteistä kuvamuistiamme. Tuskin kukaan taiteilija, edes tiedostamattaan, välttää vertaamasta omia teoksiaan näihin ylittämättömältä tuntuviin maalauksiin, jotka ovat kiehtoneet katselijoita syntymästään lähtien. Ajat ovat muuttuneet, ja maailmat ovat toisia, ja silti nämä teokset eivät lakkaa ihastuttamasta.

Tekniikka ja osaaminen, joka on synnyttänyt nämä teokset, on suurelta osaltaan kadonnut. Jo miltei kaksi vuosisataa sitten englantilainen prerafaelisti William Holman Hunt puheessaan Lontoon Taideseurassa huhtikuussa 1880 ilmaisi epätoivonsa tästä kadonneesta osaamisesta, ymmärryksestä joka oli nämä teokset tuottanut. Ajan kuluminen tästä ei ole juurikaan tietoamme näistä asioista lisännyt; mitä hämmästyttävimpien keksintöjen ja tieteellisen läpimurtojen jälkeen emme ymmärrä näistä maalauksista ja niiden tekotavoista aikaisempaa paljoa enempää .

Doerner kertoo maalausmateriaaleja käsittelevässä kirjassaan 1930-luvulla Rembrandtin kuullottaneen ohuilla, läpikuultavilla väripinnoilla, lasyyreilla, miltei lakkaamatta, ja että hänen käyttämät maalinesteet olivat vahvasti hartsipitoisia. Itsekin tämän tiedon innoittamana tein kuviin väsymättä kuullotuksia ja ihmettelin kuinka lopputulos näytti elottomalta ja kuolleelta. Amsterdamissa sijaitsevan Rembrandt-instutuutin tutkimuksissa viime vuosikymmeninä kuitenkin on ilmennyt, että Rembrandt käytti tuskin lainkaan lasyyreita , ja että värissä ei juuri lainkaan ollut jäänteitä vahvasta hartsin käytöstä.

Vanhojen mestareiden tekniikasta on kirjoitettu lukemattomia kirjoja, joita lukemalla ei tiedonhaluinen paljoa viisastu, ja joiden julkaisemisen tavoitteet ovat lähinnä kaupalliset , ja jonka kohdeyleisönä kuvataiteen laajat harrastajapiirit.

Flaamilainen maalaustekniikka on kehittynyt öljymaalauksen myötä 1400-1600-luvuilla. Öljymaalauksen perustajaksi usein arvellaan Jan van Eyckia, joka maalasi 1400-luvun Bruggessa hiljaisuutta ja rauhaa henkiviä hahmojaan kiihkeässä ja vastakohtia ja kirjavuutta täytenä elävässä keskiajan syksyssä. Maalaustekniikalla ei kuitenkaan ole yhtä isää ja viiteitä kylmäsävyisestä harmaamaalauksesta paikallisvärikerroksen alla löytyy runsaasti samanaikaisten ja sitä myöhempien italialaisten maalareiden teoksista.

Samoin kun emme pysty paikallistamaan flaamilaisen maalaustekniikan yksittäistä keksijää, olemme myöskin sen tosiasian edessä, että Vermeerin tai Rembrandtin tekniikka eroaa koko lailla esimerkiksi Velasquesin tekniikasta, vaikka he kaikki käyttivät flaamilaista kerrosmaalaustekniikkaa hyväksi.

Näin tämän tuleekin olla: kaanon, hyväksyttyjen ja sitovien menettelytapojen kokoelma muuttuu täten organoniksi, toimivaksi välineeksi kunkin tekijän omiin tarkoituksiin.

Seuraava maalausesimerkki on yksinkertainen , ja samalla kuitenkin havaintokykyä ja muodonantoa vaativa tehtävä, josta on helppo aloittaa tutustuminen flaamilaiseen kerrosmaalaukseen, joka on useimmiten juuri se kuvanrakentamisen tapa, jota ihailemme museoissa.

Hyvä maalaus kestää aikaa ja vanhetessaan oikein tehty öljymaalaus vain paranee; värit syvenevät ja värikerrokset muuttuvat läpikuultavammaksi, ja kuvien aiheet ja hahmot ovat ikuisesti läsnäolovia, samalla tavalla kuin syntyhetkelläänkin, ja tälläisiä kuvia ihmissilmä ei väsy katselemasta.

Nämä ohjeet eivät ole kaava, joita noudattamalla päästään hyviin tuloksiin. Jokainen maalaus on aina haaste, sillä on oma jatkumonsa ja tapansa, ja flaamilaiseen maalaustekniikaan tutustuminen tarjoaa yhden viitekehyksen ratkaisujen moninaisuuden edessä tuskailevan maalarin käsissä. Luonnon ja elämän moninaisuuden tavoittelussa on hyvä omata jokin koeteltu lähtökohta , joka raamittaa työskentelyä, ja kerrosmaalauksella on mahdollista saada kuvaan ajattoman läsnäolon tuntu, jossa paksut, peittävät impasto-kerrokset rinnastuvat läpikuultaviin lasyyreihin.

Etenemistapa työskentelyn kuluessa on aina suurista ja helpoista asioista pieniin ja monimuotoisiin. Kun isot asiat kuvassa ovat kunnossa voi halutessaan esittää paljonkin yksityiskohtia niiden sisällä, ilman että kokonaisuus kärsii. On aina kiusaus lähteä muovaamaan yksityiskohtia kokonaisuuden kustannuksella, mutta hahmon kokonaismuoto on täsmällisyyden ja monimuotoisuuden tavoittelussa yksityiskohtia esittämistä vaikuttavampi työkalu.

Mestarien salat eivät piile pullossa, ja maalinesteet ovat aina hyvä pitää yksinkertaisena. Rembrandtin maalauksia tutkimalla ollaan huomattu, että tämä ei juurikaan käyttänyt hartsi-ainesosia maalausnesteessä, ja korkeintaan maalin koostumuksessa on löydetty proteiinijäämiä, jotka viittaavat temperan käyttöön öljyvärien kanssa.

Kerrosmaalaus ei ole lasyyrimaalausta, valokohdat voi maalata paksusti suhteessa varjokohtien kuultavuuteen. Läpikuultavat varjot ja puolivarjot yhdistävät muodon ja antavat silmille levähdyspaikan suhteessa valokohtien rikkaaseen impastoon ja tekstuuriin. Ihmissilmä toimii visuaalisilla kaksinaisuuksilla; lepo yhdistyy liikkeeseen, ja valo rinnastuu varjoon, tekstuuri jäljen sulavuuteen ja väri värittömyyteen. Haastavinta on oppia hallitsemaan voimakkaita tekstuurimassoja, joita uudelleen muovattaessa siveltimienvetojen energia pienenee, ja kun vedot eivät ole oikein, on usein vain oltava tarpeeksi rohkeutta kaapia ne pois ja aloittaa vain alusta.

Tarkoituksena on jättää tarkka jälki, ei luoda likiarvoja ja parannella sitten niitä.

  1. PIIRUSTUS JA SEN SIIRTO KANKAALLE

FLAAMILAINEN  MAALAUSTEKN_htm_m742ee47

Piirustuksen tehtävänä ei ole ainoastaan oikeiden muotojen löytäminen, vaan myöskin sommittelun lopullinen jäsentely kuvapinnassa, jonka muuttaminen jälkeenpäin on työlästä ja hankalaa.

Piirustuksen voit siirtää maalauspinnalle monin tavoin; kaiken piirtäminen uudestaan on usein hankalaa ja työlästä, ja siirtopaperin tai hiilipaperin käyttäminen nopeuttaa työskentelyä. Siirtopaperia voi myöskin helposti kuljettaa pitkin maalauksen pintaa ja tässä vaiheessa pystyy tarkasti päättämään mihin kohtaan kuvaa sommittelu sijoittuu. Siirtopaperia käyttäessäsi jäljennä kuva sille tussilla, joka ei vaurioita piirustuksen pintaan. Voit sen jälkeen lyijykynällä tai maalilla sotkea siirtopaperin toisen puolen ja siirrä ääriviivat kuvapinnalle.

FLAAMILAINEN  MAALAUSTEKN_htm_ma1e26e4

piirros siirrettynä kuvapinnalle

Koska piirustus maalatessa katoaa, vahvista ääriviivat vaalealla tussilla tai maalilla. Jos käytät pelkkää lyijykynää, fiksaa piirustus kuvapinnalla huolellisesti ja mielellään muutamaan kertaan.

  1. IMPRIMATURA

Imprimatuuran väri on vaihdellut tekijänsä mieltymyksien ja aihevalinnan mukaan; käytössä on ollut väriskaala maavihreistä, oranssista ja harmaista aina tummaan ruskeaan. Sitä ei kannata maalata liian peittävästi ja sitä ei tarvitse maalata liian tasaisesti. Sen voi maalata temperallakin, jolloin se kuivuu nopeasti.

Maavihreä impramatuurana on lienee kaikkien yleisin.

FLAAMILAINEN  MAALAUSTEKN_htm_m6516b77b

Imprimatura, ensimmäinen maalauskerros

  1. ENSIMMÄINEN VARJOSTUS, UMBRA-ALUSMAALAUS 1

Ensimmäinen ja toinen välikerros maalataan poltetulla umbralla. Työskentely tässä vaiheessa on suurpiirteistä, tarkoitus on saada merkittyä hahmon kokonaismuoto ja isot varjopinnat .

Aina ennen maalamista pyyhi kuivunut maalauksen pinta huolellisesti puolikkaalla sipulilla tai perunalla, jolloin se ottaa uuden maalikerroksen paremmin vastaan. Sen jälkeen pohjusta maalaus pellavaöljyllä, ja pyyhi liika pellavaöljy pois kangasrätillä tai kämmenpohjalla.

Umbra-alusmaalaus

FLAAMILAINEN  MAALAUSTEKN_htm_m67cb4a29

Työskentely sujuu parhaiten pelkistetyillä valööriarvoilla, ei siis liian tummia tummille ja liian vaaleita vaaleille pinnoille. Tärkeintä on ennenkaikkea kokonaisuus ja suuret valooriarvot ja varjot. Valööriskaalan yksinkertaistaminen helpottaa isoihin muotoihin keskittymista.

  1. TOINEN VARJOSTUS, UMBRA-ALUSMAALAUS 2

Eteenkin monimutkaisia muotoja ja tapahtumia maalatessa on usein tarpeen maalata kohde toiseen kertaan poltetulla umbralla.

FLAAMILAINEN  MAALAUSTEKN_htm_13b8066

Umbra-alusmaalaus 2

Tärkeätä on saada tässä vaiheessa jäntevä visuaalinen kokonaisuus. Uusien maalauskerrosten tarkoitus ei ole peittää aikaisemman epäonnistumisia, vaan antaa työlle kiinteyttä ja kokonaisuuksien jäsentelyä ja myöhemmissä vaiheissa myöskin yksityiskohtaisuutta. Isot asiat tulevat ensin; kokonaismuoto, suuret varjo- ja valopinnat ennen pienempiä yksityiskohtia. Huomiota kannattaa kiinnittää varjoaluiden yhtenäisyyteen ja valo- ja varjoaluiden rajaan, siihen kuinka pehmeä tai terävä tämä liukuma on. Varjo- ja puolivarjossa olevat valovaihtelut kannattaa myöskin pelkistää, koska ne usein vain hajoittavat varjoaluiden yhtenäisyyttä.

Työskentely mustalla lasilla helpottaa oikeiden valoisuusarvojen löytämistä. Kääntymällä selin kohteeseen ja työhön on mahdollista nähdä samanaikaisesti mustalla lasin kautta molemmat ja tehdä tarkkoja havaintoja valoisuusarvoista ja niiden vaihteluista.

3. ELOTON KERROS

Ennen maalaamaan ryhtymistä työ pohjustetaan pellavaöljyllä. Se tekee maalamisesta sulavampaa, akvarellinomaisempaa, ja virheiden korjaaminen tai kokonaan alusta aloittaminen on helppoa, koska aikaisempi kuivunut kerros on mahdollista pyyhkiä esiin uuden kerroksen alta kuin tietokoneella työskenteltäessä. Kuivuminen tallentaa maalatut asiat maalauksen muistiin, josta ne helposti palautettavissa erehdysten sattuessa eikä työskenteltäessä tarvitse liikoja arastella.

Maalauksen pinnan hylkiessä uutta pellavaöljykerrosta se pyyhitään sipulinpuolikkaalla tai perunalla. Usein myöskin pellavaöljyn hiertäminen kämmenpohjalla ajaa saman asian.

Ihanneoloissa edellisen kerroksen kuivuminen kestää noin seitsemän viikkoa; kuivuminen riippuu pitkälti maalauskerroksen paksuudesta, käytetystä väristä ja pellavaöljyn koostumuksesta ja sen laadusta.

Eloton kerros tehdään valkoisesta, keltaokrasta, punaokrasta ja preussinsinisestä. Tummempiin kohtiin voi värisekoitukseen lisätä hivenen mustaa.

Kuvan tulisi näyttää kuin se olisi kelmeässä kuunvalossa- kelmeä, kylmänharmaa, oliivinvihreä sävy.

FLAAMILAINEN  MAALAUSTEKN_htm_m5fd6c1da

Eloton kerros

Elottoman kerroksen täsmällinen värisävy voi hivenen vaihdella, riippuen maalattavan kohteen paikallisväristä. Ruskettunutta ihoa maalatessa sävy voi vihertävämpi kun taas lapsen ihoa tavoiteltaessa sävy on hyvä pitää neutraalimpana.

Tärkeintä on tässä vaiheessa saada toimiva kokonaisuus, joka antaa lujan pohjan värillisille kerroksille.

Aikaisemmassa ateljeekäytännössä oli tapana maalata kuvat tähän vaiheeseen, ja vasta ostajan hyväksynnän jälkeen siirryttiin maalamaan värillisiä kerroksia.

FLAAMILAINEN  MAALAUSTEKN_htm_mf9e04b1

Ensimmäinen paikallisväri

Ohjeiden anto on vaikeata; flaamilaisen maalaustekniikan opiskelussa ei ole kyse jäljittelystä ja vanhan uudelleen toisintamisesta; ja hienointa olisi päästä johonkin uuteen ja visualisesti aidosti kiinnostavaan.

Toinen paikallisväri

FLAAMILAINEN  MAALAUSTEKN_htm_mf9e04b1

Viimeistely

FLAAMILAINEN  MAALAUSTEKN_htm_m226afa7

Kategoria(t): flaamilainen maalaustekniikka, Jari Huhta, kuvataide, maalaus, taide | Avainsanat: , , , , , , | Jätä kommentti

Työhuoneen anatomiaa

Chase_William_Merritt_In_the_Studio_c1881

Maalauksemme on William Merrit Chasen(1849-1916) työhuoneelta, joka on toiminut taustana monelle hänen maalauksistaan. Työhuone oli sisustettu taiteilijan antiikki- ja eksoottisten esineiden kokoelmilla. Sen tarkoitus oli häikäistä varakasta asiakaskuntaa, jota hän viihdytti työhuoneellaan.

Chasen työhuone ei ollut poikkeus; samankaltaisia näkymiä löytää helposti monen menestyneen taiteilijan maalauksista sadan vuoden takaa.

Nykyaika on köyhdyttänyt työhuoneiden sisustuksen: poissa ovat kauniisti kirjaillut matot ja eksoottiset esineet, kukat ja harvinaisuuksien kokoelmat. Näyttelytilat ovat siirtyneet gallerioihin ja maalareiden työhuoneet ovat pelkistyneet tuotantotiloiksi ja teosvarastoiksi.

Nykyaikaista taiteilijaa hämmästyttää katsella menneiden aikakausien työhuoneita: missä ovat kaikki maalitahrat, missä on kaikki sotku.

Oliko silloinkin kävijää ollut vastassa tuttu pellavaöljyn haju ?

Leonardo aikoinaan kerskaili, että maalata voi pyhäpuvussa soitantoa kuunnellen kun kuvanveistäjä joutuu elämään elämänsä pölyn ja lian keskellä.

b271a7e8-6bba-4f3c-ad65-bdccfa0e7377.jpg!Portrait

William Merritt Chase: Omakuva

Herrasmies-taiteilija todellakin maalasi aikoinaan puku päällä, huolellisesti laskostettu liina rintataskussa pilkottaa paletin takaa kuin milläkin Nalle Walhroosilla. Teoksen keltaiselta taka-alalta ei edes pilkota modernimpi haalariasuinen taidetyöläinen…

Kategoria(t): Jari Huhta, kuvataide, maalaus, mehiläisvaha, omakuva, taide, työhuone, william merrit chase | Avainsanat: , , , , , , , , | Jätä kommentti
Kategoria(t): Jari Huhta, kuvataide, maalaus, maalaus, taide, kuvataide, taide | Avainsanat: , , , , , , , , | Jätä kommentti

Kätevä maalausneste arabikumista, pellavaöljystä ja dammarista

Yhdistämällä arabikumi, pellavaöljy ja hartsi saadaan maitomainen ja helppokäyttöinen maalausneste, jonka tekeminen on yksinkertaista.

Sekoita puoli osaa arabikumia puoleen osaan vettä ja ravistele voimakkaasti.
Yhdistä 2/3 pellavaöljyä ja 1/3 dammarihartsia; sekoita se arabikumiliuokseen ravistamalla, ja maalausneste on valmis!

Kategoria(t): arabikumi, dammari, hartsit, Jari Huhta, kuvataide, maalaus, maalaus, taide, kuvataide, maalausneste, mastiksi, mehiläisvaha | Avainsanat: , , , , , , , , , | 2 kommenttia

BALSAMIT

Hienotuoksuiset balsamit, jotka kerätään puiden mahlasta, ovat monikäyttöisiä ja arvostettuja niiden tuottaman loistavan kiillon ja kirkkaan maalauspinnan johdosta.

Ne ovat paksuja ja jäykästi juoksevia nesteitä, ja jotka hivenen vesihauteessa lämmitettyinä ne ovat helpommin käsiteltäviä.

VENETSIANTÄRPÄTTI

Lehtikuusesta saatava venetsiantärpätti on balsameista yleisin. Se ei sisällä happoa, joten se ei myöskään tummene, kuten monet muut puusta saatavat hartsit, jotka saavat ajan myötä tumman kelta-oranssin hehkun. Se antaa maalauspinnalle joustoa ja kiiltoa. Hyvien ominaisuuksiensa johdosta sitä on käytetty runsaasti eteenkin venetsialaisen maalaustaiteen kulta-aikoina, ja josta se on saanut nimensä.

Sillä on voimakas ominaishaju, ja se on väriltään kellertävän läpikuultava.

Parasta venetsiantärpättiä saadaan Itävallasta, jossa puun keskiöön porataan reikä ja josta mahla valutetaan.

Tämä työläs keräystapa myöskin selittää aidon venetsiantärpätin korkean hinnan.

Halvemmat venetsiantärpättilaadut ovat usein jatkettu kolofoni-hartsilla, ja tämä kasvattaa kuivuneen maalauspinnan halkeamisherkkyyttä. Maalausominaisuudetkaan eivät pysy aivan oikean venetsiantärpätin tasoisina.

Venetsiantärpätti antaa siveltimenvedoille sujuvuutta ja yhtenäisyyttä. Se taitaa valon hienosti maalauksen pinnassa ja antaa sille valovoimaa ja kiiltoa. Historiallisesti sitä on useimmiten käytetty auringossa paksunnetun pellavaöljyn kanssa, jolloin maalauspinta saa hienon emalimaisen kiillon ja loisteen.

Venetsiantärpätti on syystäkin arvostettu hienon maalausjälkensä johdosta.

STRASSBOURGINTÄRPÄTTI

Historiallisissa teksteissä usein mainittu Strassbourgintärpätti muistuttaa ominaisuuksiltaan venetsiantärpättiä, mutta se on väriltään sitä vaaleampaa. Sitä saadaan jalokuusesta, ja sitä on käytetty venetsiantärpättiä vastaavasti.

Strassbourgintärpätti on erityisen hyödyllinen suojaamaan niitä pigmenttejä, jotka ovat herkkiä mustumaan tai muuten reagoimaan ilmakehän vaikutuksiin.

Straasbourgintärpättiä on nykyisin vaikea hankkia, ja sitä on pidetty aikoinaan venetsiantärpättiäkin parempana.

Nykyisin saatavilla olevat erät ovat peräisin Venäjältä, ja se on väriltään tummaa.

Kategoria(t): dammari, hartsit, Jari Huhta, kuvataide, maalaus, mastiksi, mehiläisvaha, meripihka, strassbourgintärpätti, taide, vaha, venetsiantärpätti | Avainsanat: , , , , , , , , , , | Jätä kommentti